Puolalaista elokuvataidetta Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla Helsingissä
20.9.2018 klo 18:00
|
Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalin avajaiselokuva on Paweł Pawlikowskin Cannesissa palkittu Cold War! Cold War (2018) ”Rakkauden perässä muutetaan pitkin maita ja mantuja. Harva elokuva näyttää rakkauden rajoja rikkovan voiman niin kuin Cold War, jossa tunnetta ei pysäytä edes Eurooppaa halkova rautaesirippu. Silti myös rakkauden ongelmat ovat ja pysyvät, soi taustalla sitten jazz tai kansanlaulut. Elokuva alkaa toisen maailmansodan jälkeen Puolan maaseudulla. Kansansävelmiä esittävään tyttökuoroonsa laulajia etsivä Wictor (Tomasz Kot) ihastuu esiintymään tulleeseen Zulaan (Joanna Kulig). Epäsuhdan parin välille syttynyt leimu kuljettaa heitä puolentoista vuosikymmenen aikana eri puolille Eurooppaa. Cannesissa parhaan ohjauksen palkinnon voittanut elokuva alkaa 1940-luvun lopulla ja päättyy 1960- luvun alkuun. Paweł Pawlikowskille Oscar-palkinnon tuoneen Idan (R&A 2014) tavoin myös Cold War on yhtä aikaa musertavan surumielinen ja henkeäsalpaavan kaunis. Puolalaismestarin kuvaaja Łukasz Żal loihtii henkeäsalpaavia kuvia, jotka jäävät väijymään mielen perukoille. Värimaailman lisäksi puolalaisohjaajan kahta teosta yhdistää niiden epäsentimentaalisuus, jota voi erehtyä pitämään jopa kylmyytenä. Vaikka uutuusteos kertoo rakkaudesta, se enemmänkin peittää kuin korostaa henkilöidensä tunteita. Samalla se kirpaisee syvemmältä kuin perinteinen rakkaustarina koskaan kykenisi. Kun kalpea rakkaustarina päättyy, se todella päättyy.” Näytökset : Mug (2018) Ohjaus: Małgorzata Szumowska ” Kyky sietää erilaisuutta joutuu koetukselle puolalaisessa maaseutukylässä, kun yksi asukkaista vammautuu. Paikallinen yhteisö halveksui pitkätukkaista hevaria (Mateusz Kosciukiewicz) alun perinkin tämän elämänvalintojen vuoksi, mutta oli valmis sietämään nuoren elämäntapakapinaa – todennäköisesti toivoen, että se menisi ajan kanssa ohi. Vammaisuudesta ei kuitenkaan samalla tavalla parannuta. Vamma on stigma, joka iljettää kyläläisiä hieman samoin kuin paikalliset romanit, jotka poikkeavat valtaväestöstä etnisen taustansa vuoksi. Moraalisen auktoriteetin virkaa toimittaa katolinen kirkko. Pappi puhuu erilaisuuden sietämisen puolesta, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Synnin ja hyveellisen elämän välinen rajanveto vaatii jatkuvaa uudelleenmäärittelyä, ja kirkon saarnaaman lähimmäisenrakkauden rajat ovat osin mielivaltaiset. Małgorzata Szumowskan ohjaama, Berliinin elokuvajuhlilla palkittu tragikomedia valaisee ennakkoluulojen muuttuvaa keitosta taidokkaasti. Kuvauksessa hyödynnetään kapeaa terävyysaluetta, mikä luo elokuvaan paikoin unenomaisen tunnelman.” Matti Ylönen Näytökset:
Another Day of Life (2018) Ohjaus: Raúl de la Fuente, Damian Nenow ”Raúl de la Fuenten ja Damian Nenowin häikäisevä rotoskooppianimaatio vie katsojan keskelle Angolan itsenäistymispyrkimyksiä ja sisällissodan kauhuja. Elokuva pohjaa puolalaisen Ryszard Kapuścińskin (1932–2007) reportaasikirjaan vuodelta 1975. Kolmannen maailman tragedioita dokumentoineelle Kapuścińskille Angola oli avainkokemus, joka kasvatti lehtimiehestä kirjailijalegendan. Animaatiota katkovat lyhyet haastattelut, joissa ääneen pääsevät Kapuścińskin tunteneet angolalaiset ja kollegat. Hybridistä syntyy tenhoava tarina, joka kuvaa päähenkilön itsetuhoista matkaa Angolan syvään etelään. Rotoskooppitekniikka on yhtäaikaisesti vieraannuttava ja lähentävä: sodan kaaoksen ja kuvotuksen välittämiseen se on omiaan, kuten nähtiin jo elokuvan ilmeisessä esikuvassa, Ari Folmanin kulttianimaatiossa Waltz with Bashir (2008). Another Day of Lifen mieleenpainuvinta antia ovat psykedeeliset notkahdukset, joissa ympäristön väkivalta syöksyy mielen sisään. Elokuva käy oppitunniksi suurvaltapolitiikan 70-luvun koukeroista. USA, Neuvostoliitto, Kuuba ja Etelä-Afrikka takasivat, että Angolan riemukas vapautuminen portugalilaisista siirtomaaherroista happani 27 vuoden sisällissodaksi. Mineraaleja, näet.” Iiris Lohi Näytökset:
|