Puolan matkailujärjestön uutisia

Huhtikuu 2016

 

Kulttuuri ja urheilu – hienoja perinteitä Wrocławissa

Kun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelma julkistettiin kesäkuussa 2015 Wrocławin stadionilla, ohjelmassa oli Jarea Bocellin konsertti, jonka TVP2 myös televisioi. Samaan aikaan juostiin öinen puolimaraton ja esitettiin Euroopan suurin performanssi – Sillat  ‒juoksijoiden ylittämillä  27 sillalla.  Tämän epätavallisen urheilun ja kulttuurin rinnastuksen suosio innoitti Wrocławin kaupungin yhdistämään oopperaesityksen ja öisen puolimaratonin kesäkuisena viikonloppuna.

Wrocławin oopperaa arvostetaan paitsi sen korkean taiteellisen tason, myös  Puolan suurimpien oopperaspektaakkelien järjestämisestä mitä hämmästyttävimmissä paikoissa.  Tällä kertaa esitys  pidetään valtavalla Wrocławin stadionille rakennetulla näyttämöllä, jossa esiintyy  500 taiteilijaa: orkesteri, baletti, Wrocławin oopperan kuoro ja soolotaiteilijoita sekä laulu- ja tanssiryhmiä Wrocławista ja muualta Ala-Sleesiasta. Osallistujat valittiin Wrocławin oopperan järjestämässä kilpailussa.  Espanjalaiset tanssi- ja lauluopettajat ovat pitäneet zarzuela-työpajoja yli kaksi vuotta ennen esitystä. Yhteistyö Espanjan kulttuuriministeriön kanssa mahdollistaa Madridista ja San Sebastianista (2016 kaksoiskulttuuripääkaupunki) olevien espanjalaisten kokoonpanojen ja taiteilijavieraiden osallistumisen Bizet’n oopperaan Carmen pohjautuvaan esitykseen, jonka tapahtumat sijoittuvat Sevillaan. Ilta huipentuu kauneimpien zarzuelojen esitykseen. Perinteistä operettia ja nykymusikaalia muistuttavat zarzuelat ovat erityisen suosittuja espanjaa puhuvissa maissa. Esitystä taustoittaa Espanjaan kauniita alueita ja kulttuurimuistomerkkejä esittelevä elokuva.

Lisätietoja www.wroclaw2016.pl

 

Fryderykin uusi kotisivu!

Vaikka kellekään ei tarvitse kertoa, kuka Chopin oli, monet yhdistävät hänet pääasiassa    Łazienkin kuninkaallisessa puistossa olevan muistomerkin oppikirjamaiseen kuvaan: mietteliäs säveltäjä istumassa tuulentuivertaman pajun varjossa. On kuitenkin hyvä tietää, että Fryderyk Chopin on kansainvälisesti tunnustettu varsovalainen. Epäilemättä Chopinilla olisi tuhansittain Facebook-faneja, jos hän eläisi vielä.

Fryderyk Chopin vietti puolet elämästään Varsovassa. Kaupungissa on lukuisia säveltäjän elämään liittyviä reittejä, eikä kartalta puutu kautta aikojen kuuluisimman varsovalaiseen liittyviä kohteita. Varsova on lisännyt tarjontaansa uusia palveluja Chopinista kiinnostuneille matkailijoille, kuten uusia mobiilisovelluksia ja taiteilijalle omistetun nettisivun.

Nyt on helppo löytää Fryderykin elämään liittyneet paikat, selvittää millaiselta Varsova näytti 200 vuotta sitten ja ottaa selfie virtuaali-Chopinin kanssa. Kaiken tämän mahdollistaa Varsova kaupungin matkailutoimiston yhdessä  Masovian alueen toimintaohjelmaa hallinoivan toimiston kanssa toteuttama Chopinin Varsova -hanke.
 

Rakastu Chopinin Varsovaan!

Lisätietoja http://en.chopin.Varsovatour.pl/

 

FREE walking TOUR -säätiö

He tuntevat Puolan läpikohtaisin!

FREE Walking TOUR -säätiö on järjestänyt laadukkaita retkiä vuodesta 2007. Matkailijat ovat tykästyneet tuotteeseen niin, että yritys äänestettiin TripAdvisorissa Puolan ykkösmatkanjärjestäjäksi.  Oppaat ovat paikallisia ammattilaisia, joiden intohimona on Puola ja sen historia. He haluavat esittää sinulle parasta, mitä Puolalla on tarjota ‒ joka ainoa päivä, satoi tai paistoi, arkisin ja pyhinä – ja vain lahjoitusvaroin! Oppaat odottavat sinua tapaamispisteissä. Tunnistat heidät helposti logosta ja keltaisista sateenvarjoista. Oppaita on viidessä Puolan kaupungissa – Krakovassa, Varsovassa, Wrocławissa, Gdanskissa ja Poznańissa.

Lisätietoja www.freewalkingtour.com

 5.  Miłosz-festivaali – Tienvarren koira

Matkustamisen runoutta, maapaon runoutta

Pian Krakovassa on taas ainutlaatuinen runotapahtuma: 5. Miłosz -festivaali 9.‒12.6.2016. Se kerää paikalle Unescon kirjallisuuskaupunkiin arvostettuja runoilijoita – taiteilijoita Puolasta ja ulkomailta, jotka puhuvat eri kieliä ja edustavat moninaisia maailmankatsomuksia – yhdessä kaunokirjallisuuden kääntäjien, filosofien, intellektuellien ja runouden ystävien kanssa. Kuten joka vuosi, festivaali kantaa Miłoszin teoksen nimeä. Tämän vuoden tapahtuma nivoutuu Miłoszin kokoelman Tienvarren koira (Piesek przydrożny) sekä laajasti ymmärretyn matkailun ympärille. Merkittävät eri maanosia, kulttuureja ja kieliryhmiä edustavat taiteilijat kutsuvat kuulijat runonlukutilaisuuksiin ja keskusteluihin nykynomadismin moninaisista muodoista. Krakovaan saapuvia taiteilijoita ovat mm. Adonis (Syyria ja Ranska), Breyten Breytenbach (Etelä-Afrikka ja Ranska), Ashur Etwebi (Libya ja Norja), Stefan Hertmans (Belgia), Michael Ondaatje (Sri Lanka ja Kanada) ja Olga Sedakova (Venäjä).

Lisätietoja http://miloszfestival.pl/en/

 

Kašubian kansatieteellinen museo

Wdzydze Kiszewskiessä sijaitsevan museon syntyhistoria vie vuoteen 1906. Museon perustajat, Teodora ja Izydor Gulgowski, perustivat Puolan ensimmäisen ulkoilmamuseon.  Kokoelma oli paikalliselta maanviljelijältä Michał Hinciltä ostetussa 1700-luvun varakkaan talonpojan maatalossa. Kokoelmassa oli tyypillisiä sen ajan kotitalous- ja maanviljelyesineistöä, arvokkaita kultakirjailtuja päähineitä, lasimaalauksia ja keramiikkaa.

Museon perustajien laaja toiminta vaikutti myös paikallinen käsityötaiteen kehitykseen ja kašubialaisen kansantaiteen kauneuden löytämiseen, joka kiteytyy taitavissa punontatöissä ja wdzydzeläisissä monivärissä kirjontatöissä.

Nykyisin jo yli satavuotiaan museon pinta-ala on 22 hehtaaria. Museo Gołuńjärven rannalla esittelee paikallista arkkitehtuuria: maataloja, kartanoita, koulu, sepän talo, tuulimyllyjä, kirkkoja, maatalon rakennuksia ja käsityöläisten pajoja – 49 rakennusta Kašubiasta ja Kociewie kertovat maaseudun rakennustaiteen rikkaudesta ja monipuolisuudesta 1600-luvulta 1900-luvulle. Alkuperäistä vastaava sisustus, ajoittain käytössä olevat maatalouskoneet ja maalauksellinen sijainti tekevät paikasta maagisen.

Lisätietoja http://www.muzeum-wdzydze.gda.pl/en_index.html

 

Löydä Białowieża hotelli Żubrówkassa!

Hotelli Żubrówka sijaitsee yhdessä Puolan viehättävimmistä paikoista, Białowieżan aarniometsän sydämessä. Matkailijat saapuvat hotelliin rentoutumaan, nauttimaan rauhallisesta ympäristöstä ja viettämään vapaata.

SPA-keskus on perustettu ihmisille, jotka haluavat virkistyä henkisesti ja kerätä voimia ikimetsän siimeksessä. Keskuksessa on kahdeksan hoitohuonetta, hierontaa, kasvohoitoa, käsi- ja kasvohoitoa, vesihoitoa ja pariskuntia varten kahden hengen hoitohuone. Kaikissa hoidoissa käytetään ylellisiä kosmetiikkatuotteita ja uusimpia laitteita. Hoidon päätteeksi voit pistäytyä suolaluolassa. Täydellisen rentoutumisen varmistaa uima-allasosasto, jonka kruunaa maalauksellinen näkymä villiin luontoon.

Lisätietoja www.hotel-zubrowka.pl


Elokuu 2015

 

TOUR SALON 2015 LÄHESTYY! Lähde Poznańiin 15.‒17.10.2015

TOUR SALON on kansainvälinen matkailualan ammattilaisten kohtauspaikka.  Alueiden edustajat, matkatoimistostoväki, matkaoperaattorit,  kylpylöiden, hotellien, kuljetusyhtiöiden, vakuutuslaitosten ja kustantamoiden edustajat valloittavat Ison-Puolan pääkaupungin.

 

Löydä voimasi verkostoitumisesta! TOUR SALONin  Hosted Buyers -ohjelma ja vikkelät  ammattilaistapaamiset odottavat sinua.

 

Miksi TOUR SALON?

  • esittele tarjontaasi sekä matkailuteollisuuden edustajille että suoraan kuluttajille
  • vahva, luotettava brändi: joka kolmas TOUR SALON 2014  vierailija oli päätöksentekijä
  • hyvä kokemusten vaihtofoorumi ja tapaamispaikka: kaikki alan yhteenliittymät ja yhdistykset saman katon alla
  • luotettavuutta ja näkyvyyttä yrityksellesi

 

TOUR SALON on arvostettu alan tapahtuma. Jaossa matkailun arvopalkinnot, kuten parhaan matkailutuotteen kultamitali ja National Geographic Travelerin Puolan seitsemän uutta ihmettä -kilpailun voittajien julistaminen.

Yhdet messut, monta tapahtumaa: konferensseja, työpajoja ja asiantuntijatapaamisia, mukaan lukien ruokamatkailua, matkailun sähköinen markkinointi, matkailufestivaali  Unelmien jäljillä  ja  näytteilleasettajien esityksiä.

Lisätietoja: http://www.tour-salon.pl/en/

 

WarsawTour AppStoressa – valitse oma tapasi seikkailla Varsovassa!

The WarsawTour -sovellus opastaa sinut kaupungin mielenkiintoisimpiin paikkoihin.   Vaihtoehtoja on lukuisasti. Valittuasi vaikkapa kävelyreitin näet sen varrella olevat kohteet kartalla ja lisätiedot valikosta. Kaikki kohteet on kuvailtu yksityiskohtaisesti. Museoiden ja ravintoloiden aukioloajat puhelinnumeroineen helpottavat käyntikohteiden valitsemista ja pöydän varaamista. Kuvakkeiden ansiosta sovellus on helppokäyttöinen.  Kävelyreitit ja tiedot  kuvakkeista ovat valikossa.

Voit luoda myös yksilöllisen reitin yhdistämällä kaksi valmisreittiä.  Sovellusta voi käyttää offlinena ja voit paikallistaa sijaintisi GPS:llä. Kerro meille kokemuksistasi ja auta tekemään sovelluksesta entistä parempi!

Nauti WarsawTour -matkastasi!

Ilmainen lataus: https://itunes.apple.com/pl/app/warsawtour/id972839974?mt=8

 

Tutustu Fryderyk Chopinin syntymäpaikkaan!

Kesäkuussa 2015 avautui Fryderyk Chopinin syntymäkodissa Żelazowa Wolassa uusi näyttelijän elämälle ja perheelle omistettu näyttely.

Puolan merkkisäveltäjän synnyinkoti on alkuperäisessä asussaan. Vanhat huonekalut ja lukuisat säveltäjälle ja hänen lähiomaisilleen lahjoitetut muistoesineet somistavat taloa. Uusi näyttely on monipuolisin ja  kattavin koko museon historiassa. Vierailu Chopinin kotimuseoon Żelazowa  Wolassa täydentää hyvin käyntiä Varsovan Chopin-museossa.

Varsovan kaupunki otti vuonna 2015 käyttöön erityisen Chopin-passin yhdistämään Chopiniin liittyviä museoita ja paikkoja.

Yhdellä lipulla:

- sisäänpääsy Varsovan Chopin-museoon

- sisäänpääsy Chopinin synnyinmuseoon Żelazowa Wolassa

- matka pikkubussilla Varsovasta Żelazowa Wolaan ja takaisin Varsovan Chopin-museoon

Matka tehdään kahdeksan hengen pikkubussilla, jossa on  pieni säveltäjän musiikkia esittelevä kirjasto. Matkan aikan on mahdollisuus myös katsoa Chopinin elämästä kertova lyhytelokuva.  Bussi lähtee Varsovan kulttuuri- ja tiedepalatsin edestä Żelazowa Wolaan arkipäivisin kello 11:00  ja  viikonloppuisin kello 10:30 ja 13:00.

Chopin-passin hinta on 99 zlotya (noin 25 euroa). Passi on myynnissä Varsovan kulttuuripalatsissa, Chopin-museossa ja  verkkosivustolla www.chopinpass.com.

 

Sleesian museon avajaiset Katowicessä

Vuosien odotuksen jälkeen Katowicen kulttuurivyöhyke  on valmis! Sleesialaisten kulttuuriunelma avattiin 26.6.2015.  Sleesian tavaramerkki on kulttuuri! Katowicen uusin museo on Sleesian museo.

Vuosia oli arvoitus, mitä tehdä kaupungin keskustassa sijaitsevalle joutomaalle aivan kuuluisan Spodekin hallin vieressä, jossa aiemmin sijaitsi Katowicen hiilikaivos. Vuosien keskustelun ja pohdinnan jälkeen  Katowicen kaupungin virkamiehet ja asiantuntijat päätyivät kulttuurin ystäviä ilahduttavaan ratkaisuun: aivan kaupungin sydämessä sijaitseva alue varattiin kulttuurin käyttöön ja seudun muutosta kuvaavalle kulttuurivyöhykkeelle.  Vyöhykettä pidetään nyt  yhtenä Puolan uusista arkkitehtuurin vetonauloista. Puolan radion sinfoniaorkesterin uusi tyyssija ja Sleesian museo ovat Katowicen uusia maamerkkejä.

Kulttuurivyöhyke avattiin vuonna 2014 samanaikaisesti Puolan radion sinfoniaorkesterin uuden konserttitalon kanssa.  Muutama kuukausi myöhemmin otettiin käyttöön Spodekin kylkeen suunniteltu kansainvälinen konferenssikeskus. Uusi Sleesian museon rakennus täydentää kulttuurivyöhykkeen kolmen modernin uudisrakennuksen sarjan, jotka suunniteltiin Sleesian perinteitä ja teollista historiaa kunnioittaen.

Sleesian museon suunnittelivat itävaltalaiset Riegler Riewe Architekten -toimiston arkkitehdit. Pääajatus oli lisätä mahdollisimman paljon tilankäyttöä ja muuttaa vain hienosyisesti alueen teollista ilmapiiriä.  Rakennuskokonaisuuden keskus on rakennus, jonka seitsemästä kerroksesta kolme on maan alla. Kulttuurin mekan lisäksi uusi museotalo ja koko vyöhyke on tarkoitettu suureksi kokoontumispaikaksi, minkä mahdollistaa iso puistoalue ja julkinen kaupunkitila. Museossa on kuusi pysyvää erikoisnäyttelyä mukaan lukien Sleesian historista kertova näyttely.

Lisätietoja: www.muzeumslaskie.pl


Matkusta LOT Bus & Fly -yhteislipulla!

Oletko etsiskellyt asiakkaillesi mukavaa yhteyttä Varsovan lentokentältä Łódźiin, Lubliniin, Białystokiin, Kielceen tai Radomiin? Kokeile Puolan lentoyhtiö LOTin Bus & Fly -palvelua! Se on uusi, mukava palvelu, jolla pääset paitsi lentäen Varsovan Chopinin lentokentälle myös  valitsemaasi kaupunkiin Puolassa.

Ostamalla yhteislipun linja-autoon ja lennolle et joudu murehtimaan jatkoyhteyksien sujumista etkä miettimään ylimääräisiä matkalippuja. Varauksia voi muuttaa ilman lisäkustannuksia. Linja-autot ovat uusia, hyvin varusteltuja ja viihtyisiä matkakeskuksia, joissa on myös langaton internet. Tunnistat linja-autot  PLL LOT -logosta. Pysäkit on sijoitettu helppopääsyisille ja keskeisille paikoille eri kaupunkeihin. Lisätietoja: http://www.lot.com/

 

Kielnarowan matkailu- ja virkistyskeskus

Kielnarowan matkailu- ja virkistyskeskus sijaitsee 12 kilometriä Rzeszówista, joka on Kaakkois-Puolan suurin kaupunkikeskus. Kielnarowa tarjoaa täydelliset olosuhteet leppoisaan perhelomailuun, kaikenlaiseen vapaa-ajan viettoon, kannustematkailuun ja tapaamisiin, konferensseihin, työpajoihin ja kursseihin. Matkailukeskus sijaitsee luonnonkauniissa ympäristössä  Dynowskien kukkuloiden juuressa. Täältä on hyvä lähteä tutustumaan Kaakkois-Puolan nähtävyyksiin. Rzeszów on hurmaava kaupunki. Historialliseen Krakovan kaupunkiin on vain puolentoista tunnin ajomatka. Rzeszówin lähellä on Jasionkan lentokenttä. Vain puolentoista tunnin matkan päässä etelässä on kaunis Ala-Beskidien vuorijono ja ruohohuippuiset Bieszczadit, joka tunnetaan puhtaasta luonnosta, rauhasta ja tyynestä ilmapiiristä.

Keskuksen valtti on kattava palvelutarjonta. Yhdessä rauhallisessa paikassa on kaikki mitä tarvitset oleskelusi aikana, tulit sitten yksin, ystävien tai perheen kanssa. Käytössäsi on Spa, sauna ja hyvät harjoitustilat. Lähistöllä on hyvä pyöräily- ja patikointireitistö, joka kiertää kilometreittäin läheisiä vehreitä mäkisiä seutuja. Voit vuokrata pyörän tai reippailla sauvakävellen varta vasten suunnitelluilla reiteillä.   Ratsastustalli tarjoaa palveluita hevosurheilun ystäville ja Kaakkois-Puolan nykyaikaisin urheiluhalli mahdollistaa ammattilaistason harjoittelun.  Keskuksen alueella on ulkokentät mm. sulkapalloa ja beach volleyta varten. Lapsille on pelikenttä  ja pieneläintarha, missä voi ruokkia vaikkapa alpakoita.

Lisätietoja: http://www.kielnarowa.wsiz.pl/

Nauti Masuriasta viiden tähden hotellissa Hotel SPA Dr Irena Eris Wzgórza Dylewskie!

Hotel SPA Dr Irena Eris Wzgórza Dylewskie  tarjoaa ylellistä ja korkeatasoista hoitoa.

Hotellissa on 97 viihtyisää huonetta ja huoneistoa sekä 11 ylellistä villaa. Jokaisessa huoneessa on ilmastointi, satelliitti-TV ja radio, puhelin, tallelokero, kylpytakki ja tossut, minibaari, hiustenkuivaaja ja langaton vedenkeitin.  Vieraiden käytössä on myös  35 kauneudenhoitopistettä, ratsastustalli, tenniskenttä ja SPA-keskus, jossa kaksi uima-allasta, sauna ja Jacuzzi-osasto, kuntosali ja tilat ohjatulle liikunnalle.

Jos haluat enemmän yksityisyyttä ja kaipaat omaa rauhaa, suosittelemme ylellistä metsätaloa.  Se on kaksikerroksinen hirsimökki, jossa on yhdeksän huonetta, tilava olohuone ja viihtyisät konferenssitilat – täydelliset tapaamistilat 18 hengelle.

Maalauksellinen sijainti Wzgórze Dylewskien maisemapuiston välittömässä läheisyydessä takaa aktiivilomailijalle onnistuneen loman. Tule ja koe!

Tavataan Masuriassa!

Lisätietoja: http://www.drirenaerisspa.pl/en/


 

Heinäkuu 2015

 

Puolaa ilmaiseksi

BuskerBus on vuotuinen kansainvälinen katutaidefestivaali, jossa viitisenkymmentä eri alojen katuartistia ‒ muusikoita, klovneja, jönglöörejä, tulennielijöitä, taikureita, trapetsitaiteilijoita ja tanssijoita  ‒ muuttaa kaupungin kadut omaksi areenakseen. Festivaalikaupunkeja ovat Wrocław ja Zielona Góra, satunnaisesti isännäksi saattaa ryhtyä myös jokin muu Puolan kaupungeista.

Vauhtia, tulta ja tappuraa neljänä päivänä tarjoaa heinäkuun lopussa Lublinin taikurikarnevaali (Karnawal Sztukmistrzów). Touko-syyskuussa Varsovan kuninkaallisessa Łazienki-puistossa (Lazienki Krolewskie) järjestetään Chopin-konsertteja ulkoilmassa Fryderyk Chopinin muistomerkin vieressä sunnuntaisin kello 12 ja 16.

Parhaat museot – ilmaiseksi!

Tiesitkö, että voit vierailla Varsovan parhaissa museoissa täysin maksutta? Torstaisin seuraavissa museoissa on avoimien ovien päivät: Puolan juutalaisten historian museo, Zachętan taidegalleria, Wilanówin palatsi ja puisto ja sunnuntaisin: Kuninkaanlinna, Varsovan kansannousun museo ja Chopin-museo. Tiistaisin Kansallismuseon perusnäyttelyyn pääsee tutustumaan ilmaiseksi. Museoiden yönä  museoiden ovet ovat auki yömyöhään.  Yhteislipulla pääsee tutustumaan kaikkiin näyttelyihin. Poźnanissa kaikkiin museoihin pääsee ilmaiseksi lauantaisin. Wrocław on Euroopan kulttuuripääkaupunki 2016 . Osana kulttuuripäkaupunkivuoden tapahtumia Wrocławissa kaikkiin pysyviin näyttelyihin on päässyt ilmaiseksi tammikuusta 2014 lähtien.

Uhrien muistolle

Toisen maailmansodan uhrien muistopaikkoihin ja museoihin on ilmainen sisäänpääsy. Käyntiä ei suositella alle 14-vuotiaille.

Auschwitz-Birkenau oli suurin natsi-Saksan Puolaan perustamista keskitys- ja tuhoamisleireistä.  Kunnioita siellä yli 1,2 miljoonan surmansa saaneen ihmisen muistoa käymällä Auschwitzin keskitysleirimuseossa ja läheisissä Birkenaun puuparakeissa. Keskitys- ja tuhoamisleirikompleksi sijaitsee Krakovan  länsipuolella Oświęcimin kaupungissa. Suurten vierailijamäärien vuoksi museokäynti kannattaa varata etukäteen online-palvelussa.

Itä-Puolassa lähellä Lublinin kaupunkia on kolme  museota, jotka liittyvät holokaustiin ja  juutalaisten tuhoamiseen toisen maailmansodan aikana:  Majdanekin museo Lublinissa, Bełżecin tuhoamisleirimuseo ja Sobibórin tuhoamisleirimuseo.

 ***

Zakopanen alppimaisemat

Zakopane sijaitsee Etelä-Puolassa Tatran kansallispuiston (Tatrzanski Park Narodowy) välittömässä läheisyydessä. Zakopane tarjoaa tekemistä ympäri vuoden. Kesäisin se on suosittu patikkamatkailijoiden ja vuorikiipeilijöiden tukikohta. Talvisin talviurheilulajien ystävät valtaavat kaupungin.

Tatran vuoristo on alppimainen korkeine vuorenhuippuineen. Monille Tatran vuoristomaisema onkin pääsyy saapua Zakopaneen. Vuoristopatikointi on helppoa, sillä alueella on tiheä ja hyvin merkitty reitistö. Gondolihissit toimivat myös kesäisin. Niillä kaiken ikäiset ja kuntoiset pääsevät ihailemaan huikaisevia alppimaisemia.  Jopa alppimaisemiin tottuneet vuorikiipeilijät saattavat yllättyä Viiden järven laakson (Dolina Pieciu Stawów) maisemista syksyn ruska-aikaan.

Zakopane on usein patikointimatkojen alku- ja loppupiste. Kaupunki itsessäänkin tarjoaa paljon nähtävää ja tekemistä. Alueen perinteinen arkkitehtuuri valtavista tummanpuhuvista hirsistä ilman metallinauloja rakennettuine vuoristolaistaloineen luo taianomaisen ilmapiirin.  Jokaisella perinteisellä vuoristolaisvillalla on oma nimensä.  Tyyliin kuuluu runsas luontoaiheinen koristelu. Krupówki on Zakopanen ja ehkä koko Puolan suosituin kävelykatu, jonka varrelle levittäytyvät lukuisat ravintolat ja karczmat, perinteiset mutkattomat ruokapaikat, jotka tarjoavat paikallisia erikoisuuksia.

***

Sininen lippu ympäristön hyväksi –

Blue Flag Puolassa

Kansainvälinen Blue Flag 2015 -ympäristömerkin jury  myönsi 27  vapaaehtoisen Blue Flag eli Sininen lippu -ympäristömerkin 27:lle Itämeren rannalle ja kuudelle veneilysatamalle Puolassa. Palkinto myönnetään ainoastaan niille merenrantakohteille, jotka täyttävät veden laadun, ympäristöhuoltoa ja rantailijoiden turvallisuutta koskevat tiukat vaatimukset.  Kansainvälinen ympäristömerkki on voimassa yhden kauden.

Blue Flag -ympäristömerkit 2015

Pommerin voivodikunta: Gdansk - Brzeźno, Gdansk - kylpylä, Gdansk - Jelitkowo, Gdansk - Orle, Gdansk - Stogi, Gdansk - Sobieszewo, Gdynia - keskusta, Jastrzębia Gora, Sopot - Koliba, Ustka – itäinen ranta, Władysławowo

Länsi-Pommerin alue: Dziwnów, Dziwnówek, Grzybowo, Kołobrzegin keskusranta, Kołobrzegin länsiranta, Międzywodzie, Międzyzdroje, Mrzeżyno, Niechorze, Pobierowo, Pogorzelica, Pustkowo, Rewal, Świnoujście - Uznam, Trzęsacz, Ustronie Morskien merenranta. Sisämaan järvet: Lubczyna, Moryn ja Stępnica.

Purjehdus- ja veneilysatamat: Gdansk, Gdansk - Tamka, Gdynia, Szczecin Marina Camping PTTK, Wapnica, purjehdussatama - Świnoujścien pohjoinen satama.

Vuonna 2015 Blue Flag -ympäristömerkki myönnettiin yli 4 000 uimarannalle ja virkistysatamalle 49 maassa. Lipun saajia yhdistävä tekijä ja kansainvälinen valintaperuste on ympäristön suojelu ja  kestävän kehityksen tukeminen. Puolassa sinisen lipun suosio kasvaa kohisten.

***