Puolan elokuvaviikko Helsingissä 6.10.-10.10.
6.10.2014 klo 18:00
Elokuvaviikon ohjelmisto: Ma 6.10 IDA/IDA/2013/80`, 60-luvun Puola. Anna on noviisi, sisarkunnassa kasvatettu orpo. Ennen nunnan valan antamista sisarkunnan johtaja asettaa Annalle yhden ehdon: hänen täytyy käydä katsomassa Wanda-tätiään, joka on nuoren naisen ainoa elossa oleva sukulainen. Wanda-täti ja Anna lähtevät matkalle, joka auttaa heitä tutustumaan suvun traagiseen historiaan sekä etsimään totuutta siitä, keitä he itse ovat. Liikuttava, pienimuotoinen ja erinomaisista kuvista koostuva draama, jonka avulla ohjaaja palaa kotimaahansa. Elokuvassa yhdistetään myös suurenmoisen herkästi nuoren naisen tarina historialliseen ja yhteiskunnalliseen taustaan. Ti 7.10 HÄNEN NIMEENSÄ/WIMIĘ/2013/93`, Pappi Adam (Andrzej Chyra) saa vastuulleen erään seurakunnan, ja toimiessaan siellä hän pystyttää keskuksen yhteiskuntaan sopeutumattomille nuorille. Energisyydellään, karismaattisuudellaan ja avoimuudellaan pappi vetää nopeasti ihmisiä puoleensa. Ystävyys paikallisesta yhteisöstä vieraantuneen henkilön kanssa (Mateusz Kościukiewicz) pakottaa kirkonmiehen kohtaamaan omat ongelmansa, joita hän aikanaan pakeni ryhtymällä papiksi. Ke 8.10. WAŁĘSA. /WAŁĘSA. CZŁOWIEK Z NADZIEI/ 2013/ 133`, Oscar-palkittu Andrzej Wajda kuvaa suurien muutosten aikaa Puolassa, aikaa, jota ei eletty ainoastaan puoluekokouksissa, mielenosoituksissa tai Pyöreän Pöydän neuvotteluissa, vaan myös betonikorttelin pienessä asunnossa. Tunkeutumalla ammattiliiton johtajan yksityiselämään, hänen intiimiin maailmaansa ohjaaja yrittää tarttua ilmiöön, jossa tavalliseen arkielämään keskittynyt ihminen on muuttumassa karismaattiseksi johtajaksi. Elokuva on kertomus aviomiehestä, isästä ja tavallisesta työmiehestä, joka vapautti miljoonien ihmisten sydämissä piilevän haaveen vapaudesta. To 9.10. PAPUSZA/PAPUSZA/2013/131`, Papusza on liikuttava tarina erikoisesta naisesta, BronisławaWajsista. B. Wajs oli ensimmäinen romanirunoilija, joka kirjoitti runonsa ja julkaisi ne. Elokuva on myös kaunis kertomus kahden suuren runoilijan, Jerzy Ficowskin ja Papuszan, ystävyydestä. Kaksi vuotta DionizyWajsin kiertolaisrymässä elänyt ja mustalaiskulttuuriin ihastunut aloitteleva runoilija Ficowski huomasi Papuszan lahjakkuuden. Ficowski jopa oppi mustalaiskieltä ja taisteli Papuszan runoudenjulkaisemisen puolesta. Pe 10.10. VAHVA IHMINEN/MOCNY CZŁOWIEK/1929/78’, Henryk Bielecki (Gregori Chmara) haaveilee pakonomaisesti maineesta ja rikastumisesta. Hän on kuitenkin varsin lahjaton ja luova inspiraatio on hukassa, ja siksi hänen uransa toimittajana ja aloittelevana kirjailijana ei etene. Yhtäkkiä tälle megalomaaniselle ihmiselle syntyy rikollinen ajatus - hän haluaa murhata ystävänsä Jerzy Górskin (Artur Socha), sairaan ja huumeilla terveytensä pilanneen kirjailijan ja varastaa hänen käsikirjoituksena. Bielecki tapaa kuolemaa lähestyvän kirjailijan, jolla on kuitenkin jo kauan sitten ollut aikomus...
Näytökset Helsingissä : Kino K13, Kanavakatu 12, klo 18.00 Elokuvaesityksiä järjestetään myös Turussa, Lahdessa, Tampereella, Kajaanissa ja Oulussa. Elokuvaviikot järjestää Suomi-Puola Yhdistysten Liitto yhteistyössä Puolan suurlähetystön, Suomen elokuva-arkiston ja paikallisten elokuvakeskusten kanssa. Tervetuloa! |